Kunnanhallitus

Kunnanhallituksessa 9.9.2025

Julkaistu 10.9.2025 Muokattu 10.9.2025

Kunnanhallituksen kokouksessa esillä olivat muun muassa Väyliä tulevaan -hankkeen asiantuntijatyön toteuttajan valinta, Ylläsjärven asemakaavan laajennukseen liittyvä valitus sekä kunnan lausunto tievalaistuksen sammuttamisesta Ylläksen alueella.

Kuvassa kunnanhallituksen puheenjohtajan käytössä oleva nuija sekä alusta nuijaa varten. Alusta esittää lohta, kojamoa. Molemmat ovat vaaleasta puusta valmistettu.
Kunnanjohtajan katsauksessa esillä olivat monitoimitalon rahoitussuunnitelma (kuultavana taloussuunnittelija ja Kuntarahoituksen asiantuntija), Kelan tilojen jatkokäyttö (kuultavana kehitysjohtaja),  Kuntayhtiön hallitusosaaja (kho) -opintokokonaisuus,  Lapin ilmasto- ja energiastrategia sekä Lapin liitto 30 vuotta tilaisuus 24.10.2025.
Kunnanhallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
 

Väyliä tulevaan -hankkeen asiantuntijatyön toteuttajan valinta

Hanke on edennyt aikataulussaan ja hankesuunnitelman mukaisesti on pyydetty tarjouksia asiantuntijapalveluna toteutettavasta selvitystyöstä, joka kohdistuu erityisesti rata- ja teollisuusalueelle, Jokijalantien varrelle sekä VT 21:n läheisyyteen Kolarin keskustassa. Työ toteutetaan syksyn 2025 ja syksyn 2026 välillä. Tarjouskilpailuun osallistui seitsemän toimijaa. Kunnanhallitus päätti valita kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen Ramboll Finland Oy:ltä, hintaan 53 900 euroa (alv 0 %), ja varasi mahdollisuuden lisätyön hankintaan tarjouksen mukaisesti. Kehitysjohtaja valtuutettiin solmimaan toimeksiantosopimus valitun toimijan kanssa.
 

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle kunnanvaltuuston päätöksestä 3.6.2025 § 41 tehtyyn valitukseen, koskien Ylläsjärven asemakaavan laajennusta

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on pyytänyt Kolarin kunnalta lausuntoa valituksesta, joka koskee kunnanvaltuuston 3.6.2025 tekemää päätöstä (§ 41) Ylläsjärven asemakaavan laajennuksen hyväksymisestä. 
 
Valituksessa vastustetaan erityisesti uuden Kotatievantien liittymän sijaintia kantatie 80:lle (Ylläsjärventie) ja esitetään, ettei kaavaa tulisi saattaa voimaan ennen uuden katulinjauksen selvittämistä. Valittajan mukaan nykyisten kiinteistöjen olosuhteita ei ole otettu riittävästi huomioon.
 
Kunnanhallitus totesi lausunnossaan, että asemakaavan laajennus on laadittu voimassa olevan Ylläksen osayleiskaavan mukaisesti ja Kotatievantien liittymäpaikka on valittu liikenneturvallisuus ja toiminnallisuus huomioiden. Uusi liittymä mahdollistaa lyhyen ja turvallisen yhteyden kylän palveluihin, kouluun ja päiväkotiin. Katuvaraus ei sijoitu valittajien omistamalle maalle.
 
Kunnanhallitus päätti antaa Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle pöytäkirjan esittelytekstissä selostetun lausunnon ja esittää, että valitus hylätään kaikilta osin.
 

Lausunto Ylläksen alueen tievalaistuksen sammutuksista

Lapin ELY-keskus on pyytänyt Kolarin kunnan lausuntoa Ylläksen alueen tievalaistuksen sammuttamisesta yöaikaan talvikausina Äkäslompolon ja Ylläsjärven kylien alueilla. Valaistuksen sammuttamisen tavoitteena on vähentää valosaastetta ja parantaa revontulien näkyvyyttä alueella.
 
Kunnanhallitus käsitteli asiaa ja kuuli esittelyssä tekninen johtaja Kullervo Lauria. Kunnanjohtajan esityksen mukaan kunta ei puolla tievalaistuksen yöllistä sammuttamista, koska se muodostaa merkittävän turvallisuusriskin alueella liikkuville asukkaille ja matkailijoille, erityisesti lumettomana aikana, jolloin näkyvyys on heikko ja jalankulkijoiden havaitseminen vaikeaa.
 
Tomi Viuhkola esitti Eero Vavan kannattamana, että kunta suhtautuu myötämielisesti valojen sammuttamiseen Ylläksen alueella revontulimatkailun edistämiseksi ja on tietoinen turvallisuustekijöistä. Kunta suhtautuu myötämielisesti valojen sammuttamiseen myös Ylläsjärven kylän alueella Kantatie 80:lla.
 
Koska asiassa esitettiin kannatettu vastaehdotus, suoritettiin äänestys. Äänin 4–3 kunnanhallitus päätti antaa lausunnon kunnanjohtajan esityksen mukaisesti: Ylläksen alueen tievalaistuksen sammuttamista yöaikaan ei tule jatkaa, koska se aiheuttaa turvallisuusriskin alueen suuren väestömäärän vuoksi.
 
 
Kunnanhallituksessa käsiteltiin myös yksi (1) kuntalaisaloite sekä kolme (3) valtuustoaloitetta.
 
Kunnanhallitus keskusteli myös tuulivoimakaavan etenemisestä.

Pöytäkirjaa voit nyt käyttää kätevästi alla olevasta upotteesta. Klikkaa haluamasi kohta pöytäkirjan linkistä auki, palaa takaisin pöytäkirjan etusivulle selaimen paluunuolta käyttäen (selaimesi vasemmassa yläkulmassa).

Jaa sivu: